Hyvää sateista perjantaita vain. Ajattelin tänään tehdä postauksen mun piirrustuksistani joita on kertynyt vuosien varrella jokusen verran. Olen piirtänyt pienestä lähtien, mutta isosiskoni oli varmaan se joka sai minut kunnolla innostumaan. Saatettiin sateisina päivinä istua pöydän ääressä neljäkin tuntia ja piirtää vain. Ei ole mitään mukavampaa kun onnistunut piirrustus. Olen piirtänyt melkein pelkästään ihmisiä plus mangatyyppejä, mutta eilen kokeilin kukkien piirtämistä mikä onnistuikin ihan siedettävästi.
Mutta tästä päivästä. Otin vapauden pitää pienen pidennetyn viikonlopun vaikka koulua olisi ollut tänään. Mutta mitäs se haittaa neljännelle tässä kumminkin ollaan menossa. Kohta olisi lähdettävä viemään pikkusiskoa uimahalliin, kun eilen tuli puhelu ja itku kurkussa siskon pikkuinen soitti ja kysy, että voinko lähteä uimaan. Koittapa siinä sitten sanoa ei!
Illalla jos sitten lähtisi vähän partyparty. Huomisia oloja odotellessa.
|
Tämän tein ollessani 12 vuotias |
|
Ei voinut piirtää kasvoja, ettei mene pilalle. 13 vuotiaana |
|
13 vuotiaana |
|
Lisää kuvateksti |
|
Ensimmäisiä OIKEITA ihmisiä. 17 vuotiaana |
|
17 vuotiaana |
|
eilen :) pitää harjoittella vielä lisää tätä kukkajuttua |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti