Always on my mind, always in my heart

Kerronpas tänään jotain mikä muutti mun elämän kokonaan. 7. kesäkuuta 2003 mun nuorin sisaruksista kuoli. Sen kuolinsyy oli tuntematon, eli tällöin sitä nimitetään pikkulapsien tapauksissa kätkytkuolemaksi. Kätkytkuoleman syytä on koitettu selvittää ja ainakin yks teorioista on, että nukkuessaan vauva vaan kuvittelee olevansa takaisin äidin mahassa ja lopettaa hengittämisen.

Muistan siitä päivästä oikeastaan aika vähän ja sen jälkeisistä päivistä vielä vähemmän. Olin kaverin luona yökylässä ja äitin piti tulla hakemaan neljän aikaan. Mulle tuli jo aamupäivästä outo olo ja koitin soittaa kotiin, että tulkaa hakemaa, mutta puhelimeen vastattiin ja sanottiin, ettei nyt kerkeä puhumaan. Oli pakko lähteä kävelemään kotiin. Sitä tunnetta ei voi ees kuvailla, kun kävelin ja näin miten helikopteri laskeutu jonnekkin meidän lähelle, poliisit ajaa ohi ja sitä mietti vaan päässään, että mitä täällä tapahtuu? Kummitäti tuli sitten hakemaan mua, ja kun istuin autoon se sano vaan, että:" Pakko kertoa nyt ennenkun ollaan teillä, ettet järkyty niin paljon, mutta Jenni... niki on kuollu." Koko automatkan istuin hiljaa, enkä ajatellut mitään. Pääsin kotiin missä äiti istu nojatuolissa Niki sylissä, kapaloituna peittoon. Menin äitin luokse ja muistan, että se sano vaan: " Laitetaan Nikin varpaille peitto, ettei palellu."

Seuraavat päivät olin mun tädin luona. Istuin serkun huoneessa ja katoin semmosta lasten kattolamppua ja kuvittelin, että Niki keinuis sillä lampulla. Kaks päivää istuin vaan, mietin että miten tämmöstä voi tapahtua. Ei pienten lasten kuulu kuolla? Mitä pahaa ne on mukamas kerenny tekemään, että ne viedään pois? Mitä pahaa me oltiin tehty, että Niki vietiin meiltä pois? Kahdeksan vuotta kulunut enkä ole vieläkään saanu vastausta.
Tiedän, etten tule koskaan unohtamaan eikä kipu koskaan katoa ihan täysin. Sen kanssa vain on opittava elämään.

Niki 

 

 

                            Rakastan sinua pikkuveli, enkä koskaan unohda <3

Harrastus

Hyvää sateista perjantaita vain. Ajattelin tänään tehdä postauksen mun piirrustuksistani joita on kertynyt vuosien varrella jokusen verran. Olen piirtänyt pienestä lähtien, mutta isosiskoni oli varmaan se joka sai minut kunnolla innostumaan. Saatettiin sateisina päivinä istua pöydän ääressä neljäkin tuntia ja piirtää vain. Ei ole mitään mukavampaa kun onnistunut piirrustus. Olen piirtänyt melkein pelkästään ihmisiä plus mangatyyppejä, mutta eilen kokeilin kukkien piirtämistä mikä onnistuikin ihan siedettävästi.

Mutta tästä päivästä. Otin vapauden pitää pienen pidennetyn viikonlopun vaikka koulua olisi ollut tänään. Mutta mitäs se haittaa neljännelle tässä kumminkin ollaan menossa. Kohta olisi lähdettävä viemään pikkusiskoa uimahalliin, kun eilen tuli puhelu ja itku kurkussa siskon pikkuinen soitti ja kysy, että voinko lähteä uimaan. Koittapa siinä sitten sanoa ei!
Illalla jos sitten lähtisi vähän partyparty. Huomisia oloja odotellessa.

Tämän tein ollessani 12 vuotias

Ei voinut piirtää kasvoja, ettei mene pilalle. 13 vuotiaana

13 vuotiaana

Lisää kuvateksti

Ensimmäisiä OIKEITA ihmisiä. 17 vuotiaana

17 vuotiaana

eilen :) pitää harjoittella vielä lisää tätä kukkajuttua

FRIENDS

Ajattelin kirjoittaa tänään aiheenani ystävyys. Se kuin on semmoinen asia joka ei mene ikinä pois muodista. Ystävyyden kai pitäisi perustua jakamiseen, tukemiseen ja tuen saamiseen. Vähän niinkuin  oravannahkakauppa ilman, että kumpikaan pitää kirjaa, kuinka monta valitussaarnaa on tullut vuodatettua ja kuinka monta kuunneltua. Ystävyys on sitä, että molemmat haluavat antaa ja jakaa. Valitse ystäväsi hitaasti, luovu heistä vielä hitaammin, Benjamin Franklinin sanoin. Hän taisi keksiä lisäksi ystävyyden salaisuuden; laatu korvaa määrän.

"Se on semmosta, mitä tänään? vedetään kännit ei mitään hätää"

"kun alkaa tottua pettymään, alkaa kyynistyä, tähän asti mä oon selvinny, toivo ei oo menny - se on sussa"

Koulu on joskus kiva 

Joni <3

"tulee päivä jolloin joku näkee sinut sellaisena kuin minä nään".

Nää on sitten niitä vanhoja aikoja :> Allu ja Atte-Ville

Tiina<3 Yläaste ois ollu tuskaa ilman :) 

vaikka vuodet vierii on paikka sulle mun sydämmessä 

It's like yesterday

"joo, sä oot mun ystävä, järjestit mun elämän "

Tää on mun lauluni sadepäivän varalle

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/auto-rajusti-ulos-tielt%C3%A4-%C3%A4%C3%A4nekoskella/701898

Eli siis tämä viikko on menny vähän toipuessa kolarista. On alkanu kattelemaan elämää vähän eri kulmista, kun alkaa miettimään ettei se oma henki olekaan niin itsestään selvä asia. Onnea oli tuossa onnettomuudessa, etten joutunut kun yöksi sairaalaan. Aivotärähdystä ja pientä sisäistä verenvuotoa lukuun ottamatta kaikki hyvin. Oma pää ja ajatukset onkin sitten eri juttu. Kauhein asia onnettomuudessa oli varmaan, kun luulin että apukuskin paikalla istunut vähänenemmänkuin kaveri oli kuollut, kun se oli tajuton. Silloin iski se shokki ja en voinu tehdä muutakun huutaa. 

Ja tänään oli myös se inssi, jonka tietenkin menin sitten näin alkajaisiks kusemaan. Pieni vitutus päällä, mutta ollaan tässä 18 vuotta ilman ajokorttia selvitty, niin enköhän jaksa odottaa vielä sen pariviikkoa lisää. Ja oikeastaan, mitä mä ees teen koko kortilla? Ajan mehtään. Ja oli siitä vitutuksesta jotain hyötyä, pistin nimittäin imurin heilumaan kämpillä ja napit korviin, mikäs sen parempaa kuin vihainen imrointi? 

Ja vitutus kyllä jatkuu, satuin kattomaan sm-liigan sivulta pelintulokset niin Jyp meni sitten häviämään, kiitti pojat!

Mutta voisin lähtee kattelee telkkaria ton nallen viereen, palaillaan :) 

This is me

Tästä se nyt sitten lähtee. Blogin kirjoitus.


Alkuun voisin vaikka aloittaa kertomalla itsestäni ja läheisistäni. Eli olen Jenni, 18 vuotias tyttö/nainen Äänekoskelta. Asun aivan äänekosken keskustassa yksiössä johon muutin huhtikuussa entisen poikaystäväni kanssa. Nykyään asustelen yksin, ainakin melkein. 
En harrasta mitään, käyn vain koulussa  ja vietän aikaani ystävieni kanssa tekemällä milloin mitäkin. Koulua käyn Hotelli-ja ravintola-alalla viimeistä vuotta, toivottavasti.


Perheeseeni kuuluu äiti, isäpuoleni Ilpo sekä pikkusisarukseni Emmi ja Juuso. Oikea isäni asuu meistä noin sadan kilometrin päässä. Emme näe usein, mutta tiedän olevani isän lempityttö, joskin ainoakin. Ystäväkaartini on laaja, mutta on kolme ylitse muiden. Että heipä hei Jassu, Mellu ja Hanna. 


Mutta luulen, että tärkeimmät asiat tulivat jo julki. Joten jatkan huomisen jännittämistä. Kello 09.15 starttaa katsastuskonttorin pihasta auto ja Jennillä alkaa inssi, rukoilkaamme. 

Äiti

Rakas pikksisko